sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Turistina taas.

Heips,
Perjantaina vaihtarit sai lomaa koulusta ja mentiin yhdessä seikkailemaan. Aamupäivällä matkustettiin bussilla Linnavuorelle ja tsekattiin mm. Matiaksenkirkko ja Kalastajanlinnake. Linnavuorihan on aika iso alue, että kyllä siellä olisi enemmäkin aikaa pystynyt kuluttaa, mutta meidän aikataulu ei ihan riittänyt pidempään visiittiin. Olenhan mä siellä ennenkin ollut, mutta nyt käytiin myös paikan historiaa lävitse.

















 Iltapäiväksi meille oli varattuna opastettu kierros parlamenttitalossa. Siellä oli tietenkin läpivalaisut ja metallinpaljastimet ja muut, ettei sinne ihan noin vaan voinu kävellä. Tähän saakka mä olin nähnyt rakennuksen vaan ulkopuolelta, mutta olihan se tietenkin sisältä ihan yhtä hulppea.









Suurinpiirtein kolme kuukautta jäljellä, mutta sekin lyhyt aika on ihan täyteen suunniteltu: edessä on ainakin matka Prahaan, suomalaisia vieraita, leiri vaihtareiden kanssa ja ihan yleistä elämästä nauttimista rakkaassa kansainvälisessä ystävä/tuttava/kaveripiirissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti