Vénasszonyok nyara

Multa kysellään koko ajan, tykkäänkö Budapestista ja Unkarista. Mä en koskaan keksi tarpeeksi paljon sanoja kuvailemaan, kuinka paljon, Sanotaan nyt kuitenkin tässä, että kyllä tykkään. Paljon.

Täällä on vieläkin kesä. Mä luulen kuitenkin, ettei tätä kestä enää ihan hirveen kauaa, toivottavasti nyt muutaman päivän verran sentään.

Tänään tapasin ekaa kertaa mun toisen YFU-yhteyshenkilön Nóran. Jokainen vaihtari saa täällä kaksi, nuoremman ja vanhemman. Nóra oli näistä se nuorempi, hän tuli kaks kuukautta sitten vasta itse vaihdosta Tanskasta. Toisen kanssa olis tarkoitus tavata jossain välissä ens viikolla.

Nóra halusi näyttää mulle Margitszigetin (Margitinsaari), joka on pieni saari Tonavalla ja siellä on puistoja ja suihkulähteitä ja jätskiä ja haikaroita ja muuta jännää. Käytiin myös ihanassa lounaspaikassa Deák Térillä ja käveltiin joenvartta pitkin. Mulla oli ihan tajuttoman ihana päivä ja oon saanut parhaan yhteyshenkilön ikinä.

Pikku Prinssi -patsas. I can't even.

Muutenkin on mennyt tosi kivasti, mä ymmärrän unkaria joka päivä vähän enemmän kuin edellisenä. Mä yritin kuitenkin torstaina tehdä jotain suomalaista ja keksin, että omena-kaurapaistos hostperheelle olisi ihan huikee idis. Ihan hyvää siitä tuli, mutta täytyy myöntää, että ei vetäny vertoja äitin tekemälle. Eikä kaupasta löytyny edes vaniljakastiketta. Tässä asiassa siis Suomi 1 - Unkari 0.

Mun mielestä tää näyttää hiekalta. Hyvä etteivät tienneet, millaista tän oikeesti kuuluis olla. Sanoivat, että oli hyvää.

Kuukauden jälkeen

Eilen tuli kuukausi täyteen. Viime viikolla mä heräsin siihen, miten aika menee niin nopeesti ja musta tuntui, että mun vuosi on kohta ohi. Vähän ehkä liioiteltua, mutta siltä musta sillä hetkellä tuntui.

Mulla alkoi musiikkiopinnot koulussa ja mulla on sekä positiivisia että negatiivisia tunteita niitä kohtaan. Positiivisinta oli ehdottomasti se, että mun piano-opettaja vaikuttaa erittäin mukavalta ja pätevältä ja mä koin onnistuneeni hyvän ensivaikutelman antamisessa. Mulla on 2 x 60min pianonopetusta per viikko ja kaks tutkintoa lukuvuoden aikana, yks tammikuussa ja toinen keväällä.

Jos jotain klassisen musiikin tai muun musiikin tai ei minkään musiikin ystävää kiinnostaa niin tässä on muutama niistä kipaleista, jotka soitan tammikuussa. Tarkoituksena olis vielä kai valita joku Chopinin Nocturne ja Scarlattin sonaatti. Siis jos mä olen ymmärtänyt oikein.

Haydn: Sonaatti no.54 G-duuri

Bach: Sinfonia no.6 E-duuri

Chopin: Etydi op.25 no.2 f-molli

Niin, niistä negatiivisista puolista: solmisaatio aka solfa on Unkarilaisessa musiikinopetuksen perinteessä aika isossa osassa ja nää tyypit täällä on tehnyt sitä 4-vuotiaasta saakka. Mä olen solfannut viimeksi ala-asteella. Voitte varmasti kuvitella, miten hyvin suoriuduin, kun mut heitettiin unkarinkieliselle solfézs-tunnille. Pyysin seuraavana päivänä siirtoa vuotta nuorempien ryhmään, jos vaikka pärjäisin siellä vähän paremmin. Niitten tunti on torstaina, saa nähdä miten käy. En mä sinne kuole.

Arkipäivinä mulla ei oikeen ole aikaa mihinkään muuhun kun koulunkäyntiin ja musiikkiin. Herätys on ollut joka päivä vähän ennen viittä, koska mun täytyy ehtiä koululle 7:ksi, että voin treenata pianoa ennen koulun alkua. Tunnit alkaa kahdeksalta tai yhdeksältä, joten mulla on aamuisin aikaa harjoitella about 45min-1h45min. Mä anoin myös kielten tunnit vapaaksi ja käytän ne harjoitteluun, englannin tunnilla käytiin nimittäin sen verran helppoja asioita, että mun on kyllä parempi käyttää se aika hyödyllisemmin.

"Normaalien" tuntien jälkeen mulla on 30min-2h vapaa-aikaa ennen musiikintunteja ja sen ajan voin käyttää miten tykkään. Useimmiten treenaan, jos on vapaita huoneita, mutta koululta on myös lyhyt matka esim. Árkád-ostoskeskukseen, jossa käytiinkin samassa koulussa olevan saksalaisen YFU-vaihtarin, Noran, kanssa tiistaina. Musiikkia on joko 14.00, 16.30, 17.30, 18.00 tai 18.45 asti ja jonain päivinä jään vielä musatuntien jälkeen harjoittelemaan. Se tarkoittaa sitä, että saavun kotiin useimmiten n.klo 18-20, joten siinä selitys, miksei mulla ole aikaa muuhun. Viikonloppusin mä voin sitten touhuta muuta, esim, nukkua.

Toi koulunkäynti kuulostaa varmaan raskaalta, mutta kun ottaa huomioon sen, ettei multa tässä vaiheessa vielä oikeen odoteta mitään normitunneilla kun en ymmärrä 90% opettajan puheesta, ja että musiikin opiskelu ei tunnu koululta, ei siinä mitään valittamista ole. Ja kun on kivojen ihmisten ympäröimänä koko päivän, niin siinähän se menee.

Viikonloppuisin mä yritän tosiaan vähän rentoutua ja eilen mentiinkin Kristan kanssa WestEndiin ja Deák Térille ihmettelemään erinäisiä asioita, kuten tätä rukoilijasirkkaa, joka löytyi meidän valitsemalta puistonpenkiltä.

ONKS NÄITÄ EES SUOMESSA.

Juu paljon tekstiä tuli. Näin käy, kun on niin kiire, ettei ehdi pitkään aikaan uhrata aikaa blogille. Sallikaa mun vielä liittää tähän asiallinen kuva hostperheen kissasta, jota ei vaan kiinnosta.

Koulu on taas

Mä olen nyt joutunut lopettamaan lomailun ja siirtymään normaaliin arkeen. Ei kuitenkaan tunnu vielä siltä, että kesä olis loppunut, sillä sää on aika lämmin; vielä on ollut joka päivä lämpöasteita 20-27. Pienoinen flussa on tosin kiusannut mua viime perjantaista asti, mutta se nyt on aika pieni harmi.

Viimeiset kunnon lomailut hoidin torstaina jonka jälkeen sitten koitin parannella nuhaa. Mentiin Kristan kanssa Deák Ferenc térille niinkuin keskiviikkonakin. Tällä kertaa noudettiin subit ja istuttiin puiston altaan reunalla.

Tää kuva kertoo kaiken mun ruskettumiskyvystä.

Mun ei niin tervettä oloa piristi huomattavasti pikkusiskon kehittelemät tikkunukketeatteriesitykset (yhdyssana5/5), joiden tarinat sijoittui syystä tai toisesta muumilaaksoon.

Yoda Muumilaaksossa - seems legit.

Maanantaiaamuna herätyskello soi 5.43. On varmaan tarpeetonta mainita, että mua jännitti ihan törkeesti. Ketä tahansa kai jännittäisi, jos joutuisi heitetyks keskelle vierasta kieltä puhuvaa nuorisoa.
Ekana koulupäivänä kuului pukeutua vähän niin kuin koulupukuun - valkoinen paita+mustat housut tai hame+mustat kengät. Ei se kai niin tarkkaa ole, mutta mä pukeuduin silti täsmälleen koodin mukaisesti. Luokkakaverit olivat tosi ystävällisiä ja luulen, että tulen niiden kanssa toimeen erittäin hyvin. Mun luokalla sattuu olemaan puoliksi suomalainen poika, Dani, jonka kanssa pystyn keskustelemaan suomeksi, mikä on näin aluksi ihan älyttömän hyvä juttu. Luokanvalvoja ei puhu yhtään englantia, joten sain Danilta tärkeimmät jutut käännettynä suomeksi. Tuntuu kyllä absurdilta puhua suomea täällä.
Meillä ei ollut vielä mitään oikeita oppitunteja, pelkästään luokanvalvojan tunteja. Täällä oppitunti kestää 45 minuuttia ja kun on tottunut 90 minuutin tunteihin, noi menee ohi ihan silmänräpäyksessä.

Mä luulin, että olin jo päässyt fysiikasta eroon. WRONG.

Rankan ekan päivän jälkeen tää tuntui taivaalta.

Tänään meillä oli jo lukujärjestyksen mukaiset tunnit. Systeemi on se, että aamusta n. klo 13 tai 14 asti meillä on "normaaleja" tunteja, esim. fysiikkaa, matikkaa, kieliä, etiikkaa sun muuta. Näiden tuntien jälkeen on yleensä reilu tauko ja sitten musiikkiaineita. Esimerkiksi mulla on maanantaina normaalitunteja klo 8-14.30, musiikin teoriaa 15-16.30 ja musiikin historiaa 16.30-18. Tän jälkeen mä voin vielä halutessani jäädä koululle harjoittelemaan. Kaikki päivät ei ole noin pitkiä kuitenkaan, onneksi. Mulla tulee olemaan kerran viikossa pianotunti ja teorian ja historian lisäksi vielä solfaa kerran viikossa ja kuoro kaksi kertaa/vko. Musiikkitunnit alkaa kuitenkin vasta ens viikolla, joten niistä mä en osaa vielä sanoa muuta.

Kirjallisuuden tunnilla mä laskin, kuinka monta sanaa ymmärsin. Lopputulos oli 23. Ihan hyvä saavutus ekalta unkarinkieliseltä tunnilta. Suurimmaksi osaksi mä istuin hiljaa ja yritin arvailla mistä opettaja mahdollisesti puhui.

Puolenpäivän aikoihin joku mainitsi ohimennen koulun kuoron ja keskustelun myötä mulle selvisi, että mun täytyy osallistua tyttöjen kuoroon. Mulle selvisi myös, että ensimmäinen tapaaminen olisi tänään klo 13. Sitten mulle selvisi, että mä joudun koelauluun, jossa selvitetään kuuluuko sopraanoihin, mezzosopraanoihin vai alttoihin. Ja tämä selvitettiin laittamalla jokainen laulamaan 30 muun oppilaan eteen. Yksin. Ilman säestystä. Flunssan myötä tää päivä oli tietenkin mulle paras mahdollinen aika joutua laulutestiin.

Menin tietenkin sinne kaikkien eteen kun mun vuoro tuli ja mua käskettiin laulamaan kansanlaulu. Kahden sekunnin miettimisen jälkeen mä vedin "Bää bää lampaani" ihan törkeen matalasta sävellajista ja yhtäkkiä kaikki alkoi taputtamaan. Ilmeisesti suomen kieli teki vaikutuksen. Kuulun nyt alttoihin.

Koulusta päästyäni mä lähdin kohti WestEndiä (tehden tyhmän aikaa kuluttavan ympyrälenkin metrolla, koska en osaa käyttää julkista liikennettä) ja mentiin Jesúksen kanssa lounastamaan. Sieltä löytyi Bubble Tea -kioski ja oli pakko testata. Mulla on nyt ristiriitaisia tunteita mansikkateessä lilluvia mustia palleroita kohtaan.

Mä odotan huomista koulupäivää jo innolla, sillä meillä on liikuntatunnilla kansantansseja. Koska mä harrastin tanhua arviolta 4-vuotiaasta 7-vuotiaaksi, mä olen varmasti hyvin lahjakas myös unkarilaisissa kansantansseissa.