Long time no see

Tjänare!

Mä olen vähän laimilyönyt tätä blogiinkirjoittamisen osuutta, kun on niin kovin ollut kiire. Muutama ihminen onkin kysellyt, että aionko vielä kirjoittaa/olenko ees elossa enää (eniten iskä, kiitos, iskä.) ja nyt kun oon flunssan riivaamana kotona, mulla on aikaa tehdä pienoinen tilannekatsaus.

Tosiaan, edellinen postaus on mun Wienin reissulta, ja sen jälkeen on kyllä tapahtunut PALJON. Tässä muutama kohokohta:

JOULU oli ja meni. Jos nyt ihan totta puhutaan, niin ei se mitenkään massiivisesti eronnut mun edellisistä joulunvietoista, seura ja kieli vaan oli vähän eri. Oli just sellanen joulu, josta tykkään, ihan rauhassa kotona. Suklaata.

Niin ja joulun jälkeen kävi pienoinen äksidentti, josta mä olen nyt jo selvinnyt, henkisiä arpia kyllä silti vielä löytyy. PUHELIN HÄVISI. Todennäkösesti putosi taskusta. Joku löysi. Se on nyt sitte varmaa jo Kiinassa. Elämä jatkuu.

No vuodenvaihteen jälkeen varmaan kaikki YFU vaihtarit täällä tajusi, että puolessa välissä ollaan. Tammikuussa meillä olikin yhteinen leiri Budapestin lähellä Esztergomissa. Siellä me panikoitiin yhdessä nopeesti kuluvaa aikaa, kierreltiin kaupungissa, mm. käytiin tsekkaamassa Esztergomin Basilika, valitettiin ruoka-annosten riittämättömästä koosta, syötiin kakkua, juotiin kahvia ja järjestettiin huikee DanceBattle keskellä yötä. Antaa muutaman kuvan kertoa:

Leirin jälkeen mulla on oikeastaan ollut vaan hauskaa (lukuun ottamatta arviolta viittä kärsittyä flunssaa). Joskus yön pimeinä hetkinä mä muistan, että tää hauska loppuu jo alle neljän kuukauden päästä ja se ahdistaa. Niinä hetkinä mä iloitsen ihan suunnattomasti mun maavalinnasta. Ei varmana tuu olemaan vaikeeta palata tänne takaisin useemmankin kerran. En siis tarkoita tällä sitä, etteikö kaukomaan vaihtoonsa valinneiden vuosi olisi yhtään huonompi, mutta tosiasia on, että tänne on tosi paljon matalampi kynnys tulla takaisin Suomesta. Mä luulenkin, että mulle muodostuu ajan myötä jonkinnäköinen tänne matkustamisesta. Saatanpa jopa joskus ihan oikeasti asuakin täällä. Seuraava paluu tapahtuu todennäköisesti jo syyslomalla!

Kielen kanssa meinaa vieläkin välillä mennä hermot, mun pitäisi yrittää muistaa, että tää on yksi ainakin Euroopan vaikeimmista kielistä oppia. Se, että mä pystyn ihan oikeasti käymään keskusteluja unkariksi, on jo aika iso saavutus. Se on aika hyvä vertauskuva jos yrittää miettiä ulkomaalaista opiskelemassa suomen kieltä. Ei oo helppoo, ei.

Kiivettiin Gellértinvuorelle. Mä melkeen kuolin matkalla, mutta näköala oli sen arvonen.

Tässä myös muutama mainitsemisen arvoinen hetki, mm.koulun perunamuusi, näkkileipädiscovery, teehetki, steppaavat argentiinalainen&kirahvi, rautatieasema, punahilkka, muutama selfie sekä kissa x3.

Jos vaikka sitten koittaisin seuraavasta postauksesta tehdä jollain tapaa vähän siistimmän, tää rönsyili jonkun verran. Ajasta saattaa olla pulaa, mutta kirjoittamisen aiheista ei.