Turistina taas.

Heips,

Perjantaina vaihtarit sai lomaa koulusta ja mentiin yhdessä seikkailemaan. Aamupäivällä matkustettiin bussilla Linnavuorelle ja tsekattiin mm. Matiaksenkirkko ja Kalastajanlinnake. Linnavuorihan on aika iso alue, että kyllä siellä olisi enemmäkin aikaa pystynyt kuluttaa, mutta meidän aikataulu ei ihan riittänyt pidempään visiittiin. Olenhan mä siellä ennenkin ollut, mutta nyt käytiin myös paikan historiaa lävitse.

 Iltapäiväksi meille oli varattuna opastettu kierros parlamenttitalossa. Siellä oli tietenkin läpivalaisut ja metallinpaljastimet ja muut, ettei sinne ihan noin vaan voinu kävellä. Tähän saakka mä olin nähnyt rakennuksen vaan ulkopuolelta, mutta olihan se tietenkin sisältä ihan yhtä hulppea.

Suurinpiirtein kolme kuukautta jäljellä, mutta sekin lyhyt aika on ihan täyteen suunniteltu: edessä on ainakin matka Prahaan, suomalaisia vieraita, leiri vaihtareiden kanssa ja ihan yleistä elämästä nauttimista rakkaassa kansainvälisessä ystävä/tuttava/kaveripiirissä.

Juhlapäivää ja teetä.

Tänään, maaliskuun viidentenätoista päivänä Unkarissa vietetään kansallista juhlapäivää vuoden 1848 vallankumouksen muistoksi. Mä en ole oikeastaan ihan perillä, mitä kaupungissa tänään oli ja miten ihmiset noin yleisesti ottaen suhtautuu tähän muistopäivään. Kuitenkin mä osallistuin omalta osaltani tän päivän juhlistamiseen, sillä kaikissa Unkarin kouluissa oli perjantaina muistotilaisuus.

Meidän koulussa tapana on, että juhlapäivinä aina jonkun luokan vastuulla on kehittää jonkinlainen esitys ja nyt oli meidän luokan vuoro. Me valmistettiin pieni näytelmä johon sisältyi myös video, joka oli kuvattu ympäri Budapestia, Mikä teki tästä mulle erittäin mielenkiintoisen tapahtuman, oli se, että mä olin yhdessä päärooleista vuorosanojen kera. Ja ilmeisesti mä suoriuduin ihan kiitettävästi. Näytelmän idea oli se, että mun luokkakaverit selittivät mulle vähän tän päivän historiaa, kun kerran olen vaihto-oppilas. Mä sain sitten näytelmän jälkeen vielä pitää mun ruusukkeen, joka kuuluu tähän juhlapäivään.

Lauantaina ja sunnuntaina oonkin sitten vaan lähinnä nukkunut ja syönyt. Oli aika rankka viikko nimittäin. Käytiin Kristan kanssa yhdessä mun lempipaikoista, Vörös Oroszlán -kahvilassa, jossa istuttiin tyynyillä lattialla ja juotiin teetä monta tuntia.

Ehkä parasta tällä hetkellä on se, että täällä alkaa olee ihan oikeesti kevät. Yks päivä auringossa oli jo ainakin 15 astetta ja varmaan suurin osa Budapestin asukkaista oli ulkona ihan vaan hengaamassa. Niin ja turisteja alkaa olla aika lailla. Perjantaina löysin 5kpl suomalaisia, joista ekat kaks oli eksyneet ja neuvoin ne eteenpäin. Mähän asun täällä, kyllä mä tiedän missä paikat on.

Long time no see

Tjänare!

Mä olen vähän laimilyönyt tätä blogiinkirjoittamisen osuutta, kun on niin kovin ollut kiire. Muutama ihminen onkin kysellyt, että aionko vielä kirjoittaa/olenko ees elossa enää (eniten iskä, kiitos, iskä.) ja nyt kun oon flunssan riivaamana kotona, mulla on aikaa tehdä pienoinen tilannekatsaus.

Tosiaan, edellinen postaus on mun Wienin reissulta, ja sen jälkeen on kyllä tapahtunut PALJON. Tässä muutama kohokohta:

JOULU oli ja meni. Jos nyt ihan totta puhutaan, niin ei se mitenkään massiivisesti eronnut mun edellisistä joulunvietoista, seura ja kieli vaan oli vähän eri. Oli just sellanen joulu, josta tykkään, ihan rauhassa kotona. Suklaata.

Niin ja joulun jälkeen kävi pienoinen äksidentti, josta mä olen nyt jo selvinnyt, henkisiä arpia kyllä silti vielä löytyy. PUHELIN HÄVISI. Todennäkösesti putosi taskusta. Joku löysi. Se on nyt sitte varmaa jo Kiinassa. Elämä jatkuu.

No vuodenvaihteen jälkeen varmaan kaikki YFU vaihtarit täällä tajusi, että puolessa välissä ollaan. Tammikuussa meillä olikin yhteinen leiri Budapestin lähellä Esztergomissa. Siellä me panikoitiin yhdessä nopeesti kuluvaa aikaa, kierreltiin kaupungissa, mm. käytiin tsekkaamassa Esztergomin Basilika, valitettiin ruoka-annosten riittämättömästä koosta, syötiin kakkua, juotiin kahvia ja järjestettiin huikee DanceBattle keskellä yötä. Antaa muutaman kuvan kertoa:

Leirin jälkeen mulla on oikeastaan ollut vaan hauskaa (lukuun ottamatta arviolta viittä kärsittyä flunssaa). Joskus yön pimeinä hetkinä mä muistan, että tää hauska loppuu jo alle neljän kuukauden päästä ja se ahdistaa. Niinä hetkinä mä iloitsen ihan suunnattomasti mun maavalinnasta. Ei varmana tuu olemaan vaikeeta palata tänne takaisin useemmankin kerran. En siis tarkoita tällä sitä, etteikö kaukomaan vaihtoonsa valinneiden vuosi olisi yhtään huonompi, mutta tosiasia on, että tänne on tosi paljon matalampi kynnys tulla takaisin Suomesta. Mä luulenkin, että mulle muodostuu ajan myötä jonkinnäköinen tänne matkustamisesta. Saatanpa jopa joskus ihan oikeasti asuakin täällä. Seuraava paluu tapahtuu todennäköisesti jo syyslomalla!

Kielen kanssa meinaa vieläkin välillä mennä hermot, mun pitäisi yrittää muistaa, että tää on yksi ainakin Euroopan vaikeimmista kielistä oppia. Se, että mä pystyn ihan oikeasti käymään keskusteluja unkariksi, on jo aika iso saavutus. Se on aika hyvä vertauskuva jos yrittää miettiä ulkomaalaista opiskelemassa suomen kieltä. Ei oo helppoo, ei.

Kiivettiin Gellértinvuorelle. Mä melkeen kuolin matkalla, mutta näköala oli sen arvonen.

Tässä myös muutama mainitsemisen arvoinen hetki, mm.koulun perunamuusi, näkkileipädiscovery, teehetki, steppaavat argentiinalainen&kirahvi, rautatieasema, punahilkka, muutama selfie sekä kissa x3.

Jos vaikka sitten koittaisin seuraavasta postauksesta tehdä jollain tapaa vähän siistimmän, tää rönsyili jonkun verran. Ajasta saattaa olla pulaa, mutta kirjoittamisen aiheista ei.

Wien/Vienna/Bécs

Mulla oli ennen tänne tuloa tietynlainen visio Keski-Euroopasta: maasta toiseen on naurettavan helppo matkustaa syystä, että maat on tosi pieniä ja välimatkat menee helposti junalla/bussilla. No, sehän on ihan totta ja pääsinkin ensimmäistä kertaa Unkariin saapumisen jälkeen reissaamaan toisen valtion puolelle ja kohteena oli ITÄVALTA. Lähdettiin siis hostsisko Fannin ja sen kavereiden kanssa Wieniin aika ex tempore-pohjalta ja ilman mitään kunnon suunnitelmaa. Bussilla kestää alle 3 tuntia Budapestista Wieniin (ja tietenkin saman verran toiseenkin suuntaan), joten mentiin aamulla ja tultiin illalla takasin.

Wien muistuttaa tosi paljon Budapestia; kumpaisestakin pääkaupungista löytyy Tonava, aika lailla vanhoja hienoja rakennuksia, kirkkoja, patsaita sekä turisteja. Kaupunkien koko ja asukasmääräkin on suurin piirtein sama.

Suunnistaminen tuntemattomassa kaupungissa sujui yllättävän hyvin. Siis heti sen jälkeen kun oltiin selvitty ensimmäisestä ja ainoasta eksymisestä, joka tapahtui kun oltiin ehditty olla kaupungissa about 20 minuuttia. Käytiin läpi kahdet joulumarkkinat, ihasteltiin rakennuksia, käytiin yhdessä kirkossa sisällä ja syötiin mäkkärissä. Ihan onnistunut reissu, vaikka mä en ollut ihan elämäni voimissa, joku ihme talviflunssa on riivannut mua melkeen viikon ajan.

Mä olin myös sopinut tapaamisen Wienissä asuvan suomalaisen YFU-vaihtarin, Lauran, kanssa ja me onnistuttiin onneksi löytämään toisemme. Me oltiin tavattu vaan kerran aikaisemmin, YFU:n lähtövalmennuksessa Virroilla, mutta oli silti kivaa nähdä ja paljon juteltavaa. Oli kyllä hassuu yhtäkkiä taas puhua suomea suomalaisen kanssa ja yrittää keksiä, että onko 7,60 euroa kuinka paljon forintteina.

Oon mä tietenkin muutakin ehtinyt tehdä. Mä olen mm. käynyt oopperassa kattomassa Puccinin Boheemielämää, laulanut koulun kuoron kanssa Szent István bazilikassa (Pyhän Tapanin kirkko), juhlinut Suomen itsenäisyyttä, soittanut urkuja, juonut Starbucksin joulusesonkikahveja, jutskannut randomin australialaisen kanssa kadulla ja syönyt tacoja meksikolaisen kanssa. Niin ja mun suurin saavutus on tietenkin se, että asioin postissa 100% unkariksi. Syystä, että oli pakko. Kukaan postissa ei puhunut englantia.

Ja joulukin on ihan just kohta!