Learning

Here comes part two of my blog writing assignment.

I suppose every exchange student learns a lot related to culture, both the new one you have to face during your year, and also the one you used to live with before and have to readjust to.
For me, the most concrete thing I learned in Hungary was the Hungarian language but that is certainly not all there was. At some point I began to realize that the Finnish way of doing things is definitely not the only and often not the best way.
One of the most visible everyday things that I think we Finns have not really gotten the hang of is MANNERS. Compared to not only Hungarians but many the other nationalities, too, Finns suffer from a serious lack of manners. Of course, I'm doing a bit of generalizing here, BUT, I really think many of us would benefit from seeing how they handle social situations elsewhere. I'm not talking about huge differences here but about some small gestures that could really brighten everyone's day, like opening doors for other people, for instance. Yes, it might be a bit dated to think that boys should always open doors for girls and let them go first, but that's not even the way they do it. I think anyone can open a door and be polite for anyone, regardless of gender, and I believe this is the opinion of a few other people besides me.
So, this is the nice way of acting when it comes to going through doors. Then, there is the Finnish way which basically includes desperately trying to be the first one to get out or in. In addition to this, the Finnish way sometimes features the act of slamming the door onto the next persons face. I mean, let's face it, we are all too busy to hold doors for people we don't know.

Enough with the doors, now. I'm not saying that everyone in Finland is rude and has no manners, that's not the case at all. What I'm trying to say is, we may have some things to learn and work on, like this matter of politeness, for instance. Needless to say, there are also many wonderful things in our culture that I missed while on exchange. Like our famous education system (and school food - really, nothing makes you appreciate Finnish school food more than eating in a Hungarian school cafeteria) and the fact that we are good at not saying too much and knowing when to keep quiet.

In conclusion, traveling and getting to know other cultures makes you think about your own culture too. Having contact with foreign people makes your point of view so much wider!

See the world, it makes you happy!

Leaving

Looks like I got myself together and started writing again. On one hand, this is a part of the blog-writing assignment of my English course, but on the other hand, it really feels reasonable for me to write about the last moments of my exchange year now when it's not too difficult to think about it anymore. Also, the fact that I'm writing in English makes this understandable for all my friends :)

I suppose this one will be more of an emotional post than a check-in with nice pictures.

There was never a bucket list for my exchange. Sometime during April or May I realised how fast time had gone and how there were still many things I would've wanted to do. Therefore, I decided to make my last months count. They did turn out to be the best months of the exchange, maybe even the best ones I'd ever had. Still, they came to an end.

Prague trip, one of the best memories I have

It's been four and a half months since I arrived home. My Finnish home, that is. I didn't fly home straight from Budapest, but spent a week in the YES seminar with all the European YFU students in Germany. Before leaving for YES, going home seemed like the utmost difficult thing to do. Saying goodbye to my friends and host-family made me cry like never before.
The sad thing wasn't not seeing them again, because I knew I would come back on autumn holiday (like I did), but knowing that it would never be the same again. We would never have the same group of exchange students in Budapest, I would never be my ex-classmates' classmate and I would never actually live at my host-family's house again. One thing won't change, though, and that's the city. I can always go back to Budapest and Budapest will be there waiting for me.
The week in Germany felt quite long. In fact, at the time I felt like I would've rather gone straight home to Finland. I had to leave my host country anyway, so being in the middle of my two homes felt pretty meaningless. Now, afterwards, I think going straight from Budapest to Helsinki would've been a big crash. The time spent on the camp was a time for me to really prepare myself for the upcoming challenge of going back home. It was also the last chance to spend time with the European exchange students who were in Hungary.

So, leaving my host country was way harder than leaving my original home country. I would've never thought that it would be so, but it is pretty common amongst exchange students, I guess.

Readjusting to the Finnish culture was tricky but it's something I will write about some other time.

Turistina taas.

Heips,

Perjantaina vaihtarit sai lomaa koulusta ja mentiin yhdessä seikkailemaan. Aamupäivällä matkustettiin bussilla Linnavuorelle ja tsekattiin mm. Matiaksenkirkko ja Kalastajanlinnake. Linnavuorihan on aika iso alue, että kyllä siellä olisi enemmäkin aikaa pystynyt kuluttaa, mutta meidän aikataulu ei ihan riittänyt pidempään visiittiin. Olenhan mä siellä ennenkin ollut, mutta nyt käytiin myös paikan historiaa lävitse.

 Iltapäiväksi meille oli varattuna opastettu kierros parlamenttitalossa. Siellä oli tietenkin läpivalaisut ja metallinpaljastimet ja muut, ettei sinne ihan noin vaan voinu kävellä. Tähän saakka mä olin nähnyt rakennuksen vaan ulkopuolelta, mutta olihan se tietenkin sisältä ihan yhtä hulppea.

Suurinpiirtein kolme kuukautta jäljellä, mutta sekin lyhyt aika on ihan täyteen suunniteltu: edessä on ainakin matka Prahaan, suomalaisia vieraita, leiri vaihtareiden kanssa ja ihan yleistä elämästä nauttimista rakkaassa kansainvälisessä ystävä/tuttava/kaveripiirissä.

Juhlapäivää ja teetä.

Tänään, maaliskuun viidentenätoista päivänä Unkarissa vietetään kansallista juhlapäivää vuoden 1848 vallankumouksen muistoksi. Mä en ole oikeastaan ihan perillä, mitä kaupungissa tänään oli ja miten ihmiset noin yleisesti ottaen suhtautuu tähän muistopäivään. Kuitenkin mä osallistuin omalta osaltani tän päivän juhlistamiseen, sillä kaikissa Unkarin kouluissa oli perjantaina muistotilaisuus.

Meidän koulussa tapana on, että juhlapäivinä aina jonkun luokan vastuulla on kehittää jonkinlainen esitys ja nyt oli meidän luokan vuoro. Me valmistettiin pieni näytelmä johon sisältyi myös video, joka oli kuvattu ympäri Budapestia, Mikä teki tästä mulle erittäin mielenkiintoisen tapahtuman, oli se, että mä olin yhdessä päärooleista vuorosanojen kera. Ja ilmeisesti mä suoriuduin ihan kiitettävästi. Näytelmän idea oli se, että mun luokkakaverit selittivät mulle vähän tän päivän historiaa, kun kerran olen vaihto-oppilas. Mä sain sitten näytelmän jälkeen vielä pitää mun ruusukkeen, joka kuuluu tähän juhlapäivään.

Lauantaina ja sunnuntaina oonkin sitten vaan lähinnä nukkunut ja syönyt. Oli aika rankka viikko nimittäin. Käytiin Kristan kanssa yhdessä mun lempipaikoista, Vörös Oroszlán -kahvilassa, jossa istuttiin tyynyillä lattialla ja juotiin teetä monta tuntia.

Ehkä parasta tällä hetkellä on se, että täällä alkaa olee ihan oikeesti kevät. Yks päivä auringossa oli jo ainakin 15 astetta ja varmaan suurin osa Budapestin asukkaista oli ulkona ihan vaan hengaamassa. Niin ja turisteja alkaa olla aika lailla. Perjantaina löysin 5kpl suomalaisia, joista ekat kaks oli eksyneet ja neuvoin ne eteenpäin. Mähän asun täällä, kyllä mä tiedän missä paikat on.

Long time no see

Tjänare!

Mä olen vähän laimilyönyt tätä blogiinkirjoittamisen osuutta, kun on niin kovin ollut kiire. Muutama ihminen onkin kysellyt, että aionko vielä kirjoittaa/olenko ees elossa enää (eniten iskä, kiitos, iskä.) ja nyt kun oon flunssan riivaamana kotona, mulla on aikaa tehdä pienoinen tilannekatsaus.

Tosiaan, edellinen postaus on mun Wienin reissulta, ja sen jälkeen on kyllä tapahtunut PALJON. Tässä muutama kohokohta:

JOULU oli ja meni. Jos nyt ihan totta puhutaan, niin ei se mitenkään massiivisesti eronnut mun edellisistä joulunvietoista, seura ja kieli vaan oli vähän eri. Oli just sellanen joulu, josta tykkään, ihan rauhassa kotona. Suklaata.

Niin ja joulun jälkeen kävi pienoinen äksidentti, josta mä olen nyt jo selvinnyt, henkisiä arpia kyllä silti vielä löytyy. PUHELIN HÄVISI. Todennäkösesti putosi taskusta. Joku löysi. Se on nyt sitte varmaa jo Kiinassa. Elämä jatkuu.

No vuodenvaihteen jälkeen varmaan kaikki YFU vaihtarit täällä tajusi, että puolessa välissä ollaan. Tammikuussa meillä olikin yhteinen leiri Budapestin lähellä Esztergomissa. Siellä me panikoitiin yhdessä nopeesti kuluvaa aikaa, kierreltiin kaupungissa, mm. käytiin tsekkaamassa Esztergomin Basilika, valitettiin ruoka-annosten riittämättömästä koosta, syötiin kakkua, juotiin kahvia ja järjestettiin huikee DanceBattle keskellä yötä. Antaa muutaman kuvan kertoa:

Leirin jälkeen mulla on oikeastaan ollut vaan hauskaa (lukuun ottamatta arviolta viittä kärsittyä flunssaa). Joskus yön pimeinä hetkinä mä muistan, että tää hauska loppuu jo alle neljän kuukauden päästä ja se ahdistaa. Niinä hetkinä mä iloitsen ihan suunnattomasti mun maavalinnasta. Ei varmana tuu olemaan vaikeeta palata tänne takaisin useemmankin kerran. En siis tarkoita tällä sitä, etteikö kaukomaan vaihtoonsa valinneiden vuosi olisi yhtään huonompi, mutta tosiasia on, että tänne on tosi paljon matalampi kynnys tulla takaisin Suomesta. Mä luulenkin, että mulle muodostuu ajan myötä jonkinnäköinen tänne matkustamisesta. Saatanpa jopa joskus ihan oikeasti asuakin täällä. Seuraava paluu tapahtuu todennäköisesti jo syyslomalla!

Kielen kanssa meinaa vieläkin välillä mennä hermot, mun pitäisi yrittää muistaa, että tää on yksi ainakin Euroopan vaikeimmista kielistä oppia. Se, että mä pystyn ihan oikeasti käymään keskusteluja unkariksi, on jo aika iso saavutus. Se on aika hyvä vertauskuva jos yrittää miettiä ulkomaalaista opiskelemassa suomen kieltä. Ei oo helppoo, ei.

Kiivettiin Gellértinvuorelle. Mä melkeen kuolin matkalla, mutta näköala oli sen arvonen.

Tässä myös muutama mainitsemisen arvoinen hetki, mm.koulun perunamuusi, näkkileipädiscovery, teehetki, steppaavat argentiinalainen&kirahvi, rautatieasema, punahilkka, muutama selfie sekä kissa x3.

Jos vaikka sitten koittaisin seuraavasta postauksesta tehdä jollain tapaa vähän siistimmän, tää rönsyili jonkun verran. Ajasta saattaa olla pulaa, mutta kirjoittamisen aiheista ei.

Wien/Vienna/Bécs

Mulla oli ennen tänne tuloa tietynlainen visio Keski-Euroopasta: maasta toiseen on naurettavan helppo matkustaa syystä, että maat on tosi pieniä ja välimatkat menee helposti junalla/bussilla. No, sehän on ihan totta ja pääsinkin ensimmäistä kertaa Unkariin saapumisen jälkeen reissaamaan toisen valtion puolelle ja kohteena oli ITÄVALTA. Lähdettiin siis hostsisko Fannin ja sen kavereiden kanssa Wieniin aika ex tempore-pohjalta ja ilman mitään kunnon suunnitelmaa. Bussilla kestää alle 3 tuntia Budapestista Wieniin (ja tietenkin saman verran toiseenkin suuntaan), joten mentiin aamulla ja tultiin illalla takasin.

Wien muistuttaa tosi paljon Budapestia; kumpaisestakin pääkaupungista löytyy Tonava, aika lailla vanhoja hienoja rakennuksia, kirkkoja, patsaita sekä turisteja. Kaupunkien koko ja asukasmääräkin on suurin piirtein sama.

Suunnistaminen tuntemattomassa kaupungissa sujui yllättävän hyvin. Siis heti sen jälkeen kun oltiin selvitty ensimmäisestä ja ainoasta eksymisestä, joka tapahtui kun oltiin ehditty olla kaupungissa about 20 minuuttia. Käytiin läpi kahdet joulumarkkinat, ihasteltiin rakennuksia, käytiin yhdessä kirkossa sisällä ja syötiin mäkkärissä. Ihan onnistunut reissu, vaikka mä en ollut ihan elämäni voimissa, joku ihme talviflunssa on riivannut mua melkeen viikon ajan.

Mä olin myös sopinut tapaamisen Wienissä asuvan suomalaisen YFU-vaihtarin, Lauran, kanssa ja me onnistuttiin onneksi löytämään toisemme. Me oltiin tavattu vaan kerran aikaisemmin, YFU:n lähtövalmennuksessa Virroilla, mutta oli silti kivaa nähdä ja paljon juteltavaa. Oli kyllä hassuu yhtäkkiä taas puhua suomea suomalaisen kanssa ja yrittää keksiä, että onko 7,60 euroa kuinka paljon forintteina.

Oon mä tietenkin muutakin ehtinyt tehdä. Mä olen mm. käynyt oopperassa kattomassa Puccinin Boheemielämää, laulanut koulun kuoron kanssa Szent István bazilikassa (Pyhän Tapanin kirkko), juhlinut Suomen itsenäisyyttä, soittanut urkuja, juonut Starbucksin joulusesonkikahveja, jutskannut randomin australialaisen kanssa kadulla ja syönyt tacoja meksikolaisen kanssa. Niin ja mun suurin saavutus on tietenkin se, että asioin postissa 100% unkariksi. Syystä, että oli pakko. Kukaan postissa ei puhunut englantia.

Ja joulukin on ihan just kohta!