torstai 7. elokuuta 2014

Jännitys tiivistyy

Apua. Mä en ymmärrä miten kesä meni näin nopeesti. Lähtö on ihan pian (ensi viikon keskiviikkona) ja monta juttua vielä hoitamatta. Koko kesän ajan mä annoin itseni ajatella, että "ei mitään hätää, hyvin on aikaa vielä". Eipäs olekaan.

Olenhan mä tietenkin erittäin innoissani, tää koko matka on alkanut nyt konkretisoitua, kun sähköpostiin kilahti lentoliput ja infoa maahan saapumisesta. Mä olin luullut, että menen suoraan hostperheen luokse asumaan ja että ensimmäinen valmennus (YFUn vaihto-ohjelmiin kuuluu erilaiset valmennukset) olisi vasta joskus syksyllä. Nyt mulle ilmoitettiin että menen sittenkin ensin neljän päivän leirille jonnekin Budapestin lähikaupunkiin 22 muun YFU-vaihtarin kanssa, mikä kuulostaa oikeastaan erittäin hyvältä! Mä olen ainoa suomalainen siellä, mikä kuulostaa myös erittäin hyvältä.

Toi musiikkiohjelman sisältö on vielä vähän hämärän peitossa, joten mä taidan kirjoittaa siitä sitten kun oon päässyt sinne kouluun ja on jotain kerrottavaa siitä. Sen verran mä kuitenkin olen ymmärtänyt, että siellä koulussa - unkariksi gimnázium, eli vastaa kai aika pitkälti lukiota - on tarkoitus olla iltapäivät pelkästään erilaisia musiikkiaineita. Oon myös ymmärtänyt että saisin ihan yksityistunteja tossa pianonsoitossa. Mun koulupäivät tulee kuulemma venymään aika pitkiksi ja koulumatkakin kestää yhteen suuntaan tunnin, joten mulla ei taida olla arkisin juurikaan vapaa-aikaa. Työmyyrä-mode päälle siis.

Nyt täytyy vaan yrittää saada kaikki irti viimeisistä päivistä täällä Suomessa. Ja pakata.

5 kommenttia:

  1. Apua kohta me mennään jo Budapestissa! Mullaki lähtö huomenna aamulla.. :D Missä päin sun koulu olikaa (en muista oonko jo kysyny)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sulla on huomenna jo lähtö? :D Hyvää matkaa vaan sitte ja toivottavasti me pystytään jossai välissä näkemään! Mä en oikeen osaa selittää missäpäin toi koulu on mutta googleta Szent István Zenei Szakközépiskola ni näet kartasta :)

      Poista
    2. Joo, nyt oon jo jonkun aikaa ollut Riian lentokentällä ja parin tunnin päästä lähtee lento Budapestiin! :)

      Okei, kävin kattoo sun kouluu ja miten se voi kestää niin kauan? Raukka :D mulla on siinä kakkospiirissä Medve utca 5-7 ja kestää ekasta perheestä vaan 30 min kävelyineen!

      Ja olis kyllä kiva nähä jossai vaihees! Eiköhän tässä vuoden aikana joku rako löydy :)

      Poista
  2. We've translated your entry with Google translator. We're looking forward to meeting you on 16th! :D
    Have a nice trip and a happy birthday!
    Fanni and family

    VastaaPoista
  3. Hui! :DD Onnea pakkailuun ja matkaan ylipäänsä~

    VastaaPoista